Myllyhoito

Myllyhoito on Minnesota-malliin perustuva päihdekuntoutus, jonka perushoitojakso Kantamo Kalliolan klinikalla kestää neljä viikkoa. Laitoskuntoutuksessa tähdätään raittiuteen, sillä Myllyhoidossa se nähdään edellytyksenä päihderiippuvuudesta toipumiseen. Päihderiippuvuus on sairaus, joka ei ole henkilön itsensä syy.

Minnesota-malli tuli Suomeen Pohjois-Amerikasta, kun Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen tutkija, sosiaalineuvos Toivo Pöysä, vieraili eri päihdekuntoutuslaitoksissa Yhdysvalloissa ja Kanadassa 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Suomeen palattuaan hän luennoi kokemastaan päihdetyöntekijöille ja päätti luentonsa sanoihin ”se oli aikamoista myllytystä se”. Ja näin uusi päihdetyömuoto nimettiin Suomessa Myllyhoidoksi. Ensimmäinen Myllyhoito perustettiin 1982 Espoon Pellakseen. Ja sen toteuttajana toimi Kalliola.

Me Kalliolan klinikalla uskomme, että tulohetkellä oleva motivaatio ei määritä hoidon lopputulosta.

Hoidon rakenne

Kalliolan klinikalla noudatetaan toipumisen täyteistä viikko-ohjelmaa. Joka päivä ohjelmaan kuuluu luentoja riippuvuudesta ja siitä toipumisesta, ryhmäterapiaistuntoja, joissa käydään läpi päihdehistoriaa, vertaisryhmiä, mahdollisuuksia yksilökeskusteluihin, ulkoilua, tehtävien tekoa, iltarinki sekä aina vaihtuvan kuntoutujan itse kirjoittama stoori omasta riippuvuuden kehittymisestä.

Perushoitojakso

Perushoitojakson tavoitteena on luoda mahdollisuudet päihteettömälle elämäntavalle ja sen myötä yksilöllisen hyvinvoinnin kasvulle. Työskentely 15-paikkaisessa yksikössä on tiivistä ja raittiuteen suuntautunutta. Kuntoutumisprosessia ohjaa klinikan moniammatillinen työryhmä.

Kalliolan klinikan Myllyhoito pyörii ns. non stop-periaatteella eli hoidossa on koko ajan kuntoutusjakson eri vaiheessa olevia asiakkaita. Päivittäisissä päihdeterapiaryhmissä käsitellään toipumista 12 askeleen ohjelman mukaisesti.

Luentoja, tehtäviä, suunnitelmia

Hoitojakso perustuu henkilökohtaiseen kuntoutumissuunnitelmaan. Ammattitaitoiset työntekijämme pitävät hoitojakson aikana luentoja, käyvät henkilökohtaisia keskusteluja sekä ohjaavat pienryhmien työskentelyä. Hoitojakson aikana tutustutaan vertaistukiryhmiin AA- ja NA-ryhmissä. Lisäksi hoitojaksoon kuuluu läheis- ja perhetyötä. Tämän kaiken tavoitteena on löytää työkaluja päihteettömään elämään.

Joka päiväisissä luennoissa käsitellään riippuvuuden erilaisia muotoja, toipumisen vaiheita, kieltämistä, perhettä, retkahdusta, asenteita, tunteita surusta häpeään, identiteettiä, rentoutumista, unettomuutta sekä hoidon jälkeistä elämää.  Hoito-ohjelmaan kuuluu myös itsenäisiä tehtäviä esimerkiksi päihteiden kielteisistä vaikutuksista tai niiden käytön historiasta, jatkosuunnitelman teko sekä jokaisen henkilökohtaisen stoorin kirjoittaminen.

Erilaiset tauot kuluvat vertaisten kanssa jutellessa. Kaksi kertaa viikossa kuntoutujien on mahdollista käydä kaupassa klinikan omalla autolla. Viikonloppuisin on saunomismahdollisuus halukkaille. Yhteisökokouksessa jaetaan viikoittain vastuutehtävät kuntoutujien kesken. Lauantai-iltaisin on lähtijöiden järjestämä rento illanvietto. Sunnuntaisin on vierailuaika klo 12.30-16.15. Vierailijoiden on mahdollista lounastaa sunnuntaina 10e hintaan.

Yhteisöllisyys tuo vertaistukea

Myllyhoito on yhteisökuntoutusta, mikä tarkoittaa, että suurin osa kuntoutuksesta tapahtuu ryhmissä. Ryhmäistunnoissa  käsitellään tehtäviä, fiiliksiä ja omaa suhdettaan riippuvuuteen yhdessä muiden kanssa. Lisäksi  tutustutaan erilaisiin vertaistukiryhmiin ja jokaiselle hankitaan oma tukihenkilö.

Kuntoutuksessa on koko ajan eri aikaan tulleita kuntoutujia, jolloin ryhmän vanhimmat tukevat yleensä uusia tulokkaita. Yhteisö pitää myös huolen yhteisistä säännöistä ja varsinaisen ohjelman ulkopuolinen aika menee tehtäviä tehdessä ja vertaistuen jakamiseen.

Perustana 12 askeleen ohjelma

Myllyhoito perustuu kahdentoista askeleen ohjelmaan, joka on psykososiaalinen riippuvuuden hoitomenetelmä. Se on lähtenyt liikkeelle Anonyymeista alkoholisteista (AA), ja sen keskiössä on päihteettömyys tai riippuvuuden kohteesta luopuminen. Nykyään 12 askeleen ohjelmia on kymmeniä ja ne ovat säästäneet lukemattomia ihmishenkiä.

Kalliolan klinikan Myllyhoidossa mukana ovat kolme ensimmäistä askelta erilaisten tehtävien muodossa: oman voimattomuuden tunnustamista riippuvuuden edessä, toipumisuskon herättelyä sekä valmiutta ottaa tukea vastaan. Kuntoutujat ohjataan jatkamaan  vertaistukiryhmissä käymistä kuntoutuksen jälkeen tukihenkilöiden avulla.

12 askelta on perustettu vertaistuelle, joka auttaa pitämään riippuvuuden kurissa sekä hengellisyydelle, mikä ei kuitenkaan tarkoita uskontoa tai uskonnollisuutta, vaan enemmänkin itsetutkiskelua ja oman voimattomuuden tunnistamista. Periaatteisiin kuuluu myös luottamuksellisuus ja tasavertaisuus:  toisen henkilön puheita tai henkilöllisyyttä kerrota ulkopuolisille ja kaikki ovat samalla viivalla.

Käytännössä 12 askelta tarkoittaa itsensä avaamista toisille vertaisille, koska yksin riippuvuudesta on vaikea päästä irti.

Hoidon jälkeen

Hoitojakson jälkeen asiakkaamme eivät jää yksin. He ovat jo luoneet siteitä vertaisiinsa ja heillä on mahdollisuus jatkaa käymistä maksuttomissa vertaistukiryhmissä. Lisäksi Kalliolan klinikalle voi hakeutua lyhyemmille kuntoutusjaksoille myös perushoitojakson jälkeen.

Kuntoutuksessa tehdään jatkosuunnitelma  

Myllyhoito-kuntoutuksen aikana tuetaan toimintatapoja, joiden avulla voi elää päihteetöntä/riippuvuuksista vapaata, hyvää ja omannäköistä elämää. Kuntoutuksessa opitaan pyytämään ja ottamaan apua vastaan. Tätä varten pidetään verkostotapaamisia, joissa on mukana asuinalueen päihdetyöntekijä sekä muita mahdollisia tahoja, kuten työterveys tai sosiaalityöntekijä, jotka ovat tarvittava ammattiapu jatkossa. Kuntoutuksen aikana on mahdollista saada klinikan sosiaaliohjaajalta neuvontaa esimerkiksi asumiskuvioiden ja taloudellisten vaikeuksien parantamiseen. Jokaiselle kuntoutujalle etsitään oma tukihenkilö AA (Anonyymit alkoholistit),  NA (Anonyymit narkomaanit) tai GA (nimettömät pelurit) ryhmistä tukemaan kuntoutumista kotona. Jatkohoitoa varten laaditaan selkeät tavoitteet.

Tukea myös läheisille

Myllyhoitoon kuuluu vahvasti läheistyö. Kuntoutuksen aikana läheiset saavat kertoa kokemuksistaan läheiskirjeessä sekä perheterapeutin vastaanotolla, jonne kokoontuvat itse asiakas ja läheiset.  Riippuvuus vaikuttaa vahvasti myös läheisiin, jotka usein tarvitsevat itsekin tukea.  Tutustu meidän erilaisiin, maksuttomiin ja maksullisiin tukimuotoihin alla olevan linkin kautta. Läheisille järjestetään maksuttomia läheisiltoja klinikan perheterapeutin toimesta. Lisäksi läheisten on mahdollista osallistua Al-Anon ja ACA infoihin sunnuntaisin ennen vierailuajan alkua.

Usein kysytyt kysymykset

Asiakkaimme kertomaa

Olen elänyt reilun vuoden raittiina. Kiitos siitä kuuluu Kantamolle ja kaikille kantamolaisille. Paljon on kadonnut ihmisiä lähipiiristä, mutta myös uusia tuttavuuksia on tullut. Uusi ihana parisuhde. Omakotitalon sain hommattua ja lapset käy morjenstamassa isäänsä viikoittain. Parasta elämää elän juuri nyt – päivä kerrallaan.

Kantamon asiakas

Viisi vuotta sitten soitin Kantamoon ja Eero puhui minut matkalle, joka on ihme. Tilanteessa, jossa kaikki oli mennyt – lapsi, terveys, ura, omaisuus, maine ja kunnia – ei ollut mitään toivoa. Viisi vuotta tuolla matkalla tänään, ikuisesti kiitollisena Kantamon henkilökunnalle ja aina sinne ikävöiden, elän päivä kerrallaan tyynesti eteenpäin.

Kantamon asiakas

Lue lisää asiakaskokemuksia
Evästeasetukset
Kantamo

Käytämme sivuillamme evästeitä parhaimman käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.

Käytämme sivustolla evästeitä mahdollistaaksemme turvallisen, tehokkaan ja käyttäjäystävällisen kokemuksen. Halutessasi voit tällä sivulla muuttaa omia evästeasetuksiasi ja estää joitain evästeitä. Huomioithan kuitenkin, että evästeiden rajoittaminen voi rajoittaa sivuston käyttöä ja verkossa tarjottavia palveluita.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Käytämme tilastointiin ja käytön seurantaan seuraavia palveluita, jotka asettavat selaimellesi evästeitä:

Google Analytics