Kuolemat, joista ei tehdä kampanjaa

Kirjoitimme aiheesta Helsingin Sanomien mielipidesivulle 10.11.2026. Tässä laajempi versio lähteineen.

Suomessa kuolee päihteisiin vuosittain noin kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenteessä. Silti päihdetyön rahoitusta leikataan nyt rajummin kuin koskaan aiemmin.

Toinen meistä on tehnyt päihdetyötä kaksikymmentä vuotta, toinen kaksitoista. Työssämme olemme kohdanneet tuhansia riippuvuudesta kärsiviä ihmisiä ja heidän läheisiään. Moni heistä on yhä elossa, kaikki eivät. Päihdekuolemat eivät ole meille tilastoja.

Miksi liikennekuolemaa pidetään yhteiskunnan epäonnistumisena, mutta päihdekuolemaa yksityisasiana?

Mitä luvut kertovat

Tieliikenteessä kuoli vuonna 2025 ennakkotietojen mukaan 193 ihmistä. Määrä on pysynyt vuodesta 2022 lähes samana, 181 ja 196 välillä. Jokainen näistä kuolemista on menetys, sellaisena yhteiskunta ne myös käsittelee.

Huumeisiin kuoli vuonna 2025 kaikkiaan 333 ihmistä, enemmän kuin koskaan aiemmin. Kuolemat lisääntyivät edellisvuodesta 86:lla, mikä on sekin tilastohistorian suurin kasvu. Alkoholiperäisiin syihin kuoli 1 628 ihmistä. Lisäksi päihtymys vaikutti vuonna 2024 kaikkiaan 271 tapaturmaiseen kuolemaan, mikä on 13 prosenttia kaikista tapaturmakuolemista.

Pelkät huumekuolemat olivat vuonna 2025 noin 1,7-kertaiset liikennekuolemiin verrattuna. Kun mukaan lasketaan alkoholi, päihteisiin kuoli noin kymmenen kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenteessä. Suomi erottuu myös naapureistaan. WHO:n vertailutietojen mukaan Suomessa kuolee alkoholiin väkilukuun suhteutettuna noin kaksi kertaa niin paljon ihmisiä kuin Ruotsissa tai Norjassa. Vertailu ei ole täydellinen. Liikennekuolemat ovat äkillisiä onnettomuuksia, kun taas alkoholikuolemat ovat suurelta osin pitkäaikaisen sairauden seurausta. Molemmat ovat kuitenkin pääosin ehkäistävissä, juuri siksi niihin suhtautumisen ero on niin silmiinpistävä. Kuolleet eivät myöskään ole pelkästään iäkkäitä. Huumeisiin kuoli 64 nuorta 15–24-vuotiasta, 60 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, joka viides tässä iässä kuollut menehtyi huumeisiin. Työikäisiä kuoli alkoholin aiheuttamiin syihin lähes 800.

Todellisuudessa ero on vielä suurempi, sillä osa päihdekuolemista kirjataan itsemurhiksi. Itsemurhiin kuoli vuonna 2025 yhteensä 725 ihmistä, lähes nelinkertainen määrä liikennekuolemiin verrattuna, WHO:n arvion mukaan alkoholiin liittyy noin 29 prosenttia itsemurhista. THL:n mukaan huumeita käyttäneiden joukossa oli vuonna 2025 paljon itsemurhia, erityisesti nuorilla, alle 25-vuotiaita heistä oli 30. Huumeilla tehdyt itsemurhat sisältyvät jo huumekuolemiin, mutta suurin osa päihteisiin liittyvistä itsemurhista ei näy päihdekuolemien tilastoissa, joten kymmenkertainen ero on todennäköisesti alakanttiin.

Päihteet ja liikenne eivät ole toisistaan erillisiä asioita. Liikenneturvan mukaan alkoholirattijuopumusonnettomuuksissa kuoli vuosina 2023–2025 keskimäärin noin 40 ihmistä vuodessa, mikä on noin viidennes kaikista liikennekuolemista. Luvussa eivät ole mukana edes huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneet. Päihdetyö on siis myös liikenneturvallisuustyötä. Liikenteessä valtioneuvoston periaatepäätöksen tavoitteena on nolla liikennekuolemaa vuoteen 2050 mennessä, kun taas päihdekuolemien ehkäisyyn laaditut suositukset jäävät ilman vastaavaa poliittista painoarvoa ja turvattua rahoitusta. Liikenneturvallisuustyötä varten on lisäksi lailla perustettu oma keskusjärjestö Liikenneturva, jonka rahoitus kerätään liikennevakuutusmaksujen yhteydessä. Päihdetyöltä vastaava rakenne puuttuu. EHYTin mukaan päihdetyön kansallinen osaamiskeskus toimii käytännössä kaikissa muissa Pohjoismaissa, mutta Suomessa sellaista ei ole.

Miksi suhtautuminen on niin erilaista

Liikennekuolemaa ei moralisoida. Kun joku kuolee kolarissa, kukaan ei ensimmäiseksi kysy, olisiko hän voinut valita toisin. Kysytään, oliko tie huonossa kunnossa, puuttuiko kaiteita tai valvontaa. Vastuu siirtyy rakenteisiin ja rakenteita korjataan.

Päihdekuoleman kohdalla asetelma kääntyy toisin päin. Taustalla on hiljainen oletus, että ihminen on itse valinnut tiensä ja on siis itse syypää kohtaloonsa. Juuri tämä oletus tekee leikkauksista poliittisesti helppoja. Kukaan päättäjä ei halua leimautua liikenneturvallisuuden vaarantajaksi, mutta päihdetyöstä leikkaaminen ei juuri maksa poliittisia pisteitä.

Näemme työssämme, mitä tämä ajattelutapa tekee ihmiselle. Häpeä ruokkii riippuvuutta. Se saa ihmisen piiloutumaan, lykkäämään avun hakemista ja uskomaan, ettei hän ansaitse hoitoa. Kun yhteiskunta viestii resurssipäätöksillään samaa, se vahvistaa juuri sitä kierrettä, jota hoidossa yritämme purkaa.

Riippuvuus ei ole valinta samalla tavalla kuin turvavyön kiinnittäminen. Se on krooninen ja etenevä sairaus, joka vie ihmiseltä kyvyn hallita päihteiden käyttöä. Siihen voidaan vaikuttaa hoidolla, vertaistuella ja ympäristöllä, joka tarjoaa päihteen tilalle muuta. Sama ajattelu, jolla teitä tehdään turvallisemmiksi, toimii myös tässä.

Kunnialliset ja kunniattomat

Ajatus siitä, että osa hädänalaisista ansaitsee apua ja osa ei, on ikivanha. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo muistuttaa, että Englannissa kiellettiin jo vuonna 1349 työkykyisiltä köyhiltä kerjääminen. Määräyksen löysi yhdysvaltalainen tutkija William Quigley. Köyhien oli otettava työtä vastaan tai edessä oli vankila. Tästä juontaa juurensa jako kunniallisiin ja kunniattomiin köyhiin. Kunniallisen köyhän ei katsottu voivan itse vaikuttaa hätäänsä, kunniattoman katsottiin voivan. (Hiilamo 2020.)

Hiilamon mukaan jako perustuu yleensä työkykyyn. Kunnialliset avuntarvitsijat ovat työkyvyttömiä, kunniattomien arvioidaan pystyvän työhön. Päihderiippuvaisen kohdalla jako on erityisen nurinkurinen. Pitkälle edennyt riippuvuus vie usein työkyvyn, mutta koska sairauden ajatellaan olevan itse aiheutettu, työkyvyttömyyskään ei tee hänestä kunniallista.

Suomessa sama jako kirjattiin aikanaan lakiin. Vuoden 1937 huoltolakeihin kuului alkoholistilaki, jonka tavoitteena oli sosiaalityön tutkija Mirja Satkan mukaan koulia alkoholistit raittiiksi ja suojata yhteiskuntaa poikkeavuuden kustannuksilta (Satka 2020). Päihderiippuvainen leimattiin siis alusta asti kunniattomaksi avuntarvitsijaksi.

Jako elää yhä. Hiilamon mukaan sosiaalisen median keskusteluissa köyhiin suhtaudutaan usein joko yksisilmäisen tuomitsevasti tai sinisilmäisen ymmärtävästi. Tuomitsijoiden mielestä köyhien tukien parantaminen on rahan syytämistä pohjattomaan kaivoon, koska köyhät tuhlaavat rahat viinaan, pelaamiseen tai muuhun turhanpäiväisyyteen. Päihteet ovat siis kunniattoman köyhän mielikuvan ytimessä.

Hiilamo esittelee hollantilaisen tutkijan Wim van Oorschotin viisi perustetta, joiden mukaan avuntarvitsija mielletään kunnialliseksi tai kunniattomaksi. Kun perusteita soveltaa siihen, miten liikenne- ja päihdekuolemiin yleisesti suhtaudutaan, ero selittyy lähes kokonaan. Seuraava on oma tulkintamme, ei kuvaus todellisista ihmisistä.

Yleisissä mielikuvissa liikenteessä kuollutta ei voi syyttää tapahtuneesta, sillä kyse oli onnettomuudesta. Päihteisiin kuolleen taas oletetaan voineen valita toisin. Liikennekuolema on kertaluonteinen menetys, päihdesairauden avun tarve taas nähdään pohjattomana. Liikenteessä kuollut voisi olla kuka tahansa meistä, päihteisiin kuollut on yksi niistä muista. Liikenteen uhrilta ei odoteta kiitollisuutta, mutta päihderiippuvaisen retkahdus tulkitaan helposti kiittämättömyydeksi. Lopulta liikenteessä kuollut nähdään tavallisena veronmaksajana ja päihteisiin kuollut yhteiskunnan kustannuksena.

Hiilamon mukaan avun tarvetta voidaan selittää kolmella tavalla, yksilön omalla käytöksellä, yhteiskunnan rakenteilla tai pelkällä huonolla onnella. Liikennekuolema nähdään huonona onnena tai rakenteiden puutteena, päihdekuolema yksilön omana syynä. Hiilamo toteaa myös, että kunniallisille annetaan enemmän apua kuin kunniattomille.

Kunniattomiin voi Hiilamon mukaan suhtautua kahdella tavalla. Heitä voidaan pitää luusereina, joiden avun tarve johtuu omasta käytöksestä. Toinen tapa on nähdä kierre, jota leimaaminen ylläpitää. Kielteinen suhtautuminen heikentää ihmisen mahdollisuuksia ja keinot, joilla hän sietää syrjintää, vahvistavat kielteistä suhtautumista entisestään. Päihdetyössä näemme tämän kierteen joka päivä. Häpeää kantava ihminen piiloutuu ja salaa käyttöään, mikä vahvistaa muiden käsitystä hänestä epäluotettavana.

Hiilamo muistuttaa myös, että ihmiset arvioivat avun tarvetta oman elämäntilanteensa kautta. Itseä pidetään kunniallisena, muita mahdollisina pinnareina. Hänen aineistossaan kokopäivätyössä olevista 25 prosenttia uskoi aktiivimallin edistävän työllistymistä, työttömistä vain yhdeksän prosenttia. Päihdetyössä kuilu on vielä syvempi. Päihderiippuvaisten oma ääni kuuluu päätöksenteossa harvoin, joten heitä koskevat päätökset tehdään heistä mutta ei heidän kanssaan.

Sama näkyy käytännön politiikassa. Oikeustieteen tohtori Heidi Vanjusov kirjoittaa väitöskirjansa esipuheessa: ”Päihdeongelmista kärsivät yksilöt eivät ole pandoja.” Hänen kokemuksensa mukaan päihdehuolto ei ole kunnallispolitiikan suosikkiaihe, vaalien alla lisäresursseja luvataan mieluummin lapsille ja vanhuksille.

Vanha jako ei ole kadonnut mihinkään. Se on vain siirtynyt köyhäinhoidosta budjettipäätöksiin.

Hoidosta on hyötyä

Usein kuulee sanottavan, ettei päihdehoidosta ole hyötyä, koska niin moni retkahtaa. Väite on liian yksinkertainen, kun tilannetta verrataan muihin pitkäaikaissairauksiin.

Yhdysvaltalaiset tutkijat McLellan, Lewis, O’Brien ja Kleber vertasivat JAMA-lehdessä julkaistussa katsauksessaan riippuvuutta tyypin 2 diabetekseen, verenpainetautiin ja astmaan. Perimä, omat valinnat ja ympäristö vaikuttavat kaikkien näiden sairauksien syntyyn suunnilleen yhtä paljon, myös hoitoon sitoutuminen ja retkahdukset ovat samaa luokkaa. Päihdepotilaista 40–60 prosenttia oli raittiina vuosi hoidon jälkeen. Verenpainetautia ja astmaa sairastavista taas 50–70 prosentilla oireet palaavat vuosittain niin, että he tarvitsevat uutta hoitoa. (McLellan ym. 2000.)

Ero syntyy vasta tulkinnassa. Jos verenpainepotilaan arvot nousevat hoidon loputtua, sitä pidetään osoituksena hoidon tarpeellisuudesta. Jos päihdepotilas retkahtaa, sitä pidetään osoituksena hoidon epäonnistumisesta. Tutkijat päätyivät siihen, että riippuvuutta pitäisi hoitaa, rahoittaa ja arvioida samoin kuin muitakin pitkäaikaissairauksia. Parhaat tulokset saatiin pitkäkestoisella hoidolla ja jatkuvalla tuella, esimerkiksi vertaisryhmissä.

Sama vertailu on tehty myös Suomessa. Elina Rautiaisen Itä-Suomen yliopistossa tekemässä rekisteritutkimuksessa alkoholiongelmaisten pohjoiskarjalaisten kuolemanriski oli 7,5-kertainen samanikäisiin tyypin 2 diabeetikoihin verrattuna ja he asioivat päivystyksessä moninkertaisesti useammin (Rautiainen 2021). Kyse on siis vakavasta sairaudesta, johon pitäisi suhtautua sen mukaisesti.

Hoitoon on silti vaikea päästä. Sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan vain noin kolmasosa päihdepalveluja tarvitsevista saa niitä, vaikka oikeus päihdepalveluihin on lain mukaan subjektiivinen. Vanjusovin väitöskirjan otsikko kuvaa tilannetta osuvasti, palvelut ovat saatavilla, mutta eivät saavutettavissa. (Vanjusov 2022.)

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että suomalaista tutkimusta päihdekuntoutuksen vaikuttavuudesta on vähän. Esimerkiksi 12 askeleen ohjelmaan perustuvaa kuntoutusta ei ole Suomessa juuri tutkittu, vaikka sitä on käytetty vuosikymmeniä. Kansainvälisesti näyttöä on, Cochrane-katsauksen mukaan 12 askeleen ohjelmaan perustuva hoito lisäsi pysyvää raittiutta vähintään yhtä hyvin kuin muut vakiintuneet hoidot (Kelly ym. 2020). Rautiaisen mukaan potilastietojärjestelmien tiedot soveltuvat toistaiseksi vain rajoitetusti päihdepalvelujen vaikuttavuuden arviointiin. Tutkimuksen vähäisyys ei ole peruste leikata, mutta se on peruste alkaa mitata.

Toipuminen jatkuu arjessa

Päihdekuntoutus on paikka, jossa toipuminen alkaa. Se ei kuitenkaan pääty kuntoutusjakson viimeiseen päivään, koska riippuvuus on pitkäaikainen sairaus. Varsinainen työ tehdään sen jälkeen arjessa. Käypä hoito -suositukseen perustuvan Terveyskirjaston artikkelin mukaan olennainen osa toipumisprosessia on jälkikuntoutus, jossa opetellaan elämään ilman päihteitä ja rakennetaan uutta, päihteetöntä elämää. Tässä vaiheessa keskeistä on kokonaisvaltainen tuki, joka yhdistää eri palveluita. Sosiaalitoimella on tärkeä rooli asumisen ja toimeentulon varmistamisessa. (Tarnanen ym. 2018.)

Siksi kuntoutuksen jälkeen tarvitaan matalan kynnyksen paikkoja, joissa ihminen voi hiljalleen palata yhteiskuntaan, opetella arkea uudelleen ja saada vertaistukea. Juuri tätä työtä järjestöt tekevät.

Riippuvuuteen voi sairastua kuka tahansa, johtaja yhtä lailla kuin työtön. Toipumisen edellytykset sen sijaan jakautuvat epätasaisesti. Tutkijat puhuvat toipumispääomasta. Sillä tarkoitetaan voimavaroja, joiden varassa toipuminen alkaa ja kestää: asuntoa, toimeentuloa, työtä, ihmissuhteita ja terveyttä (Cloud & Granfield 2008). Kun ne puuttuvat, kynnys palata päihteisiin on matalampi.

Sama näkyy kuolemissa. Heikommassa asemassa olevat juovat keskimäärin saman verran tai vähemmän kuin muut, mutta heidän riskinsä kuolla alkoholiin on noin kaksinkertainen (Jones ym. 2015; Bellis ym. 2016). Suomessa erot vakavissa alkoholihaitoissa ovat suuria ja ne ovat kasvaneet (Mäkelä ym. 2015).

Hiilamo esittelee artikkelissaan myös Michael Thompsonin ja Aaron Wildavskyn ajatuksen siitä, että köyhät eivät ole harmaata massaa. He eroavat toisistaan sen mukaan, pystyvätkö he hallitsemaan tarpeitaan ja voimavarojaan. Vaikeimmassa asemassa on se, joka ei pysty hallitsemaan kumpaakaan. Hänen arkeaan leimaa pakotettu lyhytnäköisyys. Kuvaus sopii hyvin kuntoutuksesta palaavaan ihmiseen, jolla ei ole asuntoa, työtä tai päihteetöntä verkostoa. Toipumisessa on kyse juuri siitä, että ihminen oppii vähitellen hallitsemaan molempia.

Hiilamo nostaa esiin myös byrokratialoukun. Kun pienituloinen saa työtä, etuuksia maksetaan aluksi palkan päälle ja peritään myöhemmin takaisin. Hiilamon sanoin tukiviidakko saa toimeentulon rajoilla olevien ihmisten talouden keikkumaan veitsenterällä. Toipuvalle ihmiselle tämä on erityisen vaarallista. Työhön paluu on toipumisen tärkeä virstanpylväs, mutta jos se tuo mukanaan taloudellisen epävarmuuden, kynnys retkahtaa madaltuu.

Tässä kunniallisen ja kunniattoman jako sulkeutuu kehäksi. Heikossa asemassa oleva toipuu muita vaikeammin. Hänen retkahduksensa tulkitaan sitten todisteeksi siitä, ettei hän halunnut parantua. Järjestöjen matalan kynnyksen paikat paikkaavat juuri sitä toipumispääomaa, joka häneltä puuttuu.

Leikkaukset osuvat pahimpaan paikkaan

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustukset puolittuvat tällä hallituskaudella vuoden 2024 tasosta. Kevään 2026 kehysriihessä päätetty 50 miljoonan euron lisäleikkaus nostaa vuoden 2027 leikkauksen noin 31 prosenttiin yhdessä vuodessa. Valtion oma asiantuntijaelin, avustusasioiden neuvottelukunta, pitää näin suuren leikkauksen hallittua toteuttamista käytännössä mahdottomana.

Päihdetyössä vaikutukset näkyvät jo. Maan suurin ehkäisevän päihdetyön järjestö EHYT aloitti elokuussa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut ja varoitti, että järjestön koko olemassaolo on vaarassa. EHYTin mukaan sen kohtaava työ uhkaa loppua kokonaan. Järjestön päihdeasiamies esimerkiksi auttoi yli 900 yhteydenotossa päihdepalvelujen asiakkaita ja heidän läheisiään puolustamaan oikeuksiaan.

Vuoden 2027 avustusperusteiden mukaan jatkoavustusta ei enää myönnetä järjestöille, joiden työ painottuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tai neuvontaan. Päihdetyössä tämä tarkoittaa, että ensimmäisinä vaiennetaan ne, jotka puhuvat heikoimmassa asemassa olevien puolesta.

Järjestöt eivät ole päihdetyössä mikään lisäke. Ne ylläpitävät matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, vertaistukea, läheisten tukea, jälkihoitoa ja katutyötä. Usein ne ovat ainoa paikka, johon häpeää kantava ihminen uskaltaa tulla ennen kuin hän on valmis hakeutumaan julkisiin palveluihin. Jos tämä verkko puretaan, tie hoitoon katkeaa ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan. Yhtä lailla katkeaa tie hoidosta takaisin arkeen.

Säästö, joka tulee kalliiksi

Leikkauksia perustellaan säästöillä, mutta päihdetyössä säästö on usein vain kirjanpidollinen siirto. Ihminen, joka ei saa apua ajoissa, ei katoa minnekään. Hän tulee vastaan myöhemmin ja kalliimmin päivystyksessä, ensihoidossa, lastensuojelussa, poliisin säilössä, työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuolemansyytilastossa.

Huoli ei ole pelkästään järjestöjen. Sosiaali- ja terveysministeriön avustusasioiden neuvottelukunta arvioi jo vuoden 2024 leikkauksista, että niiden nettovaikutus on todennäköisesti kielteinen, koska ne kohdistuvat suoraan terveyttä ja hyvinvointia tukevaan työhön.

Summat ovat suuria. EHYT ja Hyvinvointiala HALI arvioivat keväällä 2026 julkaistussa selvityksessään, että alkoholin ja huumeiden yhteiskunnalliset kustannukset ovat Suomessa karkeasti arvioiden noin kahdeksan miljardia euroa vuodessa. Selvityksen keskeinen havainto on, että suurin lasku syntyy hoitamattomuudesta. Ihmiset kyllä käyttävät palveluja, mutta itse päihdesairautta ei hoideta, haitat kasautuvat vuosi vuodelta.

Suomalainen tutkimus viittaa samaan suuntaan. Rautiaisen väitöskirjassa pelkästään päihdepalveluissa hoidettujen alkoholiongelmaisten keskimääräiset hoitokustannukset olivat viiden vuoden aikana 53 prosenttia pienemmät kuin niiden, jotka jäivät päihde- ja mielenterveyspalvelujen ulkopuolelle. Tulos kuvaa yhteyttä eikä yksinään todista syy-seurausta, mutta saman tutkimuksen mukaan pysyvä toipuminen laski kustannuksia selvästi.

Alkoholin osalta on laskettu, että Suomessa menetetään vuosittain ennenaikaisesti yli 37 000 elinvuotta, kun myös epäsuorat kuolemat otetaan huomioon. Jokainen näistä vuosista on pois jonkun työstä, perheestä ja arjesta.

Ajoitus on mahdollisimman huono. Huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 kaikissa ikäryhmissä ja naisten huumekuolemat lähes kaksinkertaistuivat 50:stä 94:ään. Päihdetyön perusrakenteita puretaan juuri silloin, kun kuolemat ovat ennätystasolla. Liikenteessä se vastaisi keskikaiteiden purkamista tieltä, jolla kuolemat ovat juuri lisääntyneet ennätystahtia. Kukaan ei ehdottaisi sellaista.

Onko jostain pakko säästää?

Kyllä. Julkisen talouden sopeuttaminen on todellinen tarve, eikä kukaan vastuullinen voi vaatia, että kaikki pysyy ennallaan. Kyse on siitä, mistä säästetään ja millä perusteilla.

Hallitus perustelee muutoksia myös sillä, että osa järjestöjen rahoituksesta kulkee jatkossa hyvinvointialueiden kautta. Ajatuksessa voi olla järkeä, mutta on vaikea uskoa hyvinvointialueiden pystyvän paikkaamaan valtion leikkauksia, kun ne käyvät samaan aikaan omia muutosneuvottelujaan.

Usein muistutetaan myös, että alkoholikuolemat ovat vähentyneet. Pitkällä aikavälillä näin onkin, alkoholimyrkytyksiin kuolee yhä harvempi. Vuonna 2025 ikävakioitu alkoholikuolleisuus kuitenkin kääntyi lievään nousuun, miehillä se kasvoi kuusi prosenttia. Laskeva käyrä ei ole syy lopettaa työtä, joka sitä laskee. Liikennekuolemien väheneminen ei ole koskaan ollut peruste luopua liikenneturvallisuustyöstä. Huumekuolemissa suunta on lisäksi päinvastainen.

Kolmas vastaväite on, että suuri osa alkoholikuolemista koskee iäkkäitä. Vuonna 2025 alkoholisyihin kuolleista hieman yli puolet oli täyttänyt 65 vuotta, mutta työikäisiä oli 777. Iäkkään ihmisen alkoholikuolema on lisäksi usein vuosikymmeniä jatkuneen riippuvuuden päätepiste eikä luonnollinen elämän loppu. Kun kuolemia tarkastellaan menetettyinä elinvuosina, alkoholi on Suomen suurin ennenaikaisen kuoleman aiheuttaja, itsemurhien ja sepelvaltimotautien edellä.

Vakavimmin otettava vastaväite koskee vastuuta. Aikuinen ihminen tekee omat valintansa, eikä yhteiskunta voi kantaa vastuuta kaikesta. Tämä on totta, eikä kukaan meistä halua viedä keneltäkään vastuuta omasta elämästään. Vastuu ei kuitenkaan poista sairautta. Muissa sairauksissa emme kysy hoidon ehtona, kuinka paljon ihminen on itse vaikuttanut sairastumiseensa, eikä tupakoijan keuhkosyöpää tai ylipainoisen diabetesta jätetä hoitamatta. Lisäksi päihdehaittojen määrään vaikuttavat yksilön valintojen ohella poliittiset päätökset, kuten alkoholin saatavuus, jota on viime vuosina lisätty.

Hiilamo päätyy artikkelissaan kultaiseen keskitiehen. Köyhät ja työttömät eivät ole luusereita, mutta eivät myöskään sorrettuja. He voivat vaikuttaa omaan tilanteeseensa, kunhan palvelut räätälöidään heidän tarpeidensa mukaan. Sama pätee päihdetyöhön. Minnesota-mallisessa hoidossa ihminen ottaa vastuun toipumisestaan, mutta vastuun ottaminen edellyttää, että hoito ja sen jälkeinen tuki ovat saatavilla.

Mitä tehdä

Liikenneturvallisuustyö on hyvä esimerkki siitä, mihin pitkäjänteisellä ja rakenteisiin keskittyvällä työllä päästään. Päihdekuolemiin tulee suhtautua yhtä vakavasti. Suomi on ennenkin kääntänyt kansanterveyden suunnan. Pohjois-Karjala-projekti käynnistyi vuonna 1972 ja nykyään työikäisten miesten sepelvaltimotautikuolleisuus on enää viidennes 1960-luvun lopun tasosta. Tieliikenteessä kuoli vuonna 1972 kaikkiaan 1 156 ihmistä, nyt alle kaksisataa. Kumpikin onnistui, koska ongelmaan tartuttiin järjestelmällisesti ja tavoitteellisesti.

Ensimmäiseksi päihdekuolemille tarvitaan mitattava kansallinen tavoite. Liikennekuolemille on asetettu nollatavoite, jonka toteutumista seurataan julkisesti, mutta päihdekuolemilta vastaava tavoite puuttuu. EHYT ja Hyvinvointiala HALI ovat esittäneet, että päihdekuolemat puolitetaan vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on perusteltu, kunhan sen toteutumista seurataan yhtä näkyvästi kuin liikennekuolemia.

Toiseksi päihdetyötä tekevät järjestöt on rajattava vuoden 2027 lisäleikkauksen ulkopuolelle ja niiden perusrahoitus on turvattava. Toipuminen alkaa kuntoutuksessa, mutta se jatkuu arjessa. Matalan kynnyksen työ, vertaistuki ja jälkihoito kantavat ihmistä juuri siinä vaiheessa, kun toipumispääomaa on vähiten ja retkahduksen riski suurin. Jos nämä rakenteet katoavat yhden budjettivuoden aikana, niiden rakentaminen uudelleen vie vuosia.

Kolmanneksi Suomeen tarvitaan kansallinen päihdetyön osaamis- ja kehittämiskeskus, joka tuottaa tietoa hoidon vaikuttavuudesta ja yhtenäistää hoitokäytännöt hyvinvointialueilla. Sen tehtävänä olisi myös arvioida leikkausten vaikutukset päihdekuolemiin ennen päätöksiä ja seurata niitä päätösten jälkeen. Niin kauan kuin tietoa hoidon vaikuttavuudesta on vähän, päihdetyöstä on helppo leikata.

Julkisen talouden tila on huono, sitä kukaan ei kiistä. Juuri siksi on kysyttävä, onko meillä varaa jättää päihdesairaudet hoitamatta.

Päihteisiin kuolleet eivät ole yhtään vähempiarvoisia vainajia kuin liikenteessä kuolleet. He ovat jonkun lapsia, vanhempia ja puolisoita, useimmat heidän kuolemistaan olisi voitu estää. Kyse on vain siitä, haluammeko estää ne.

Mika Muukkonen, yksikön johtaja, johtava päihdeterapeutti
Harri Nyman, päihdeterapeutti
Päihdehoitokeskus Kantamo

Lähteet

• Avustusasioiden neuvottelukunta (2024) Lausunto kehysriihessä 2024 päätetyistä valtionavustusleikkauksista. https://www.stea.fi/wp-content/uploads/2024/04/Avustusasioiden-neuvottelukunnan-lausunto-kehysriihessa-2024-paatetyista-valtionavustusleikkauksista.pdf
• Avustusasioiden neuvottelukunta (2026) Lausunto vuoden 2027 kehysriihen päätösten toimeenpanoon 29.4.2026. https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/4f4ed5dd-2436-428a-a8d4-40f39cc7a3c5/8b1aaf14-46f7-4271-a19e-594568a3a721/LAUSUNTO_20260429122930.PDF
• Bellis MA, Hughes K, Nicholls J, Sheron N, Gilmore I, Jones L (2016) The alcohol harm paradox: using a national survey to explore how alcohol may disproportionately impact health in deprived individuals. BMC Public Health 16:111.
• Cloud W, Granfield R (2008) Conceptualizing recovery capital: Expansion of a theoretical construct. Substance Use & Misuse 43(12–13):1971–1986.
• EHYT ry (2024) Mitä jos laskisimme toisin? https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2024/09/Mita-jos-laskisimme-toisin_infograafi_sivut_verkkoon-1.pdf
• EHYT ry (2026) EHYT käynnistää koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. STT Info 28.8.2026. https://www.sttinfo.fi/tiedote/72270866/suomen-suurimman-ehkaisevan-paihdetyon-jarjeston-koko-toiminta-vaarassa-ehyt-kaynnistaa-koko-henkilostoa-koskevat-muutosneuvottelut?lang=fi
• EHYT ry (2026) 50 ratkaisua. Puhdasta voittoa: ratkaisuja päihde- ja rahapelipolitiikkaan.
• Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry & Hyvinvointiala HALI ry (2026) Yksilön valinnasta yhteiskunnan kannettavaksi? Selvitys päihteidenkäytön kustannuksien kumuloitumisesta Suomessa. FCG Finnish Consulting Group.
• FCG Finnish Consulting Group: menetettyjen elinvuosien (PYLL) laskelmat 2017–2021.
• Hiilamo, Heikki (2020) Sosiaaliturvanäkemysten kuplat ja kuilut: esimerkkinä suhtautuminen köyhiin ja työttömiin. Teoksessa Suoninen-Erhiö, Pohjola, Satka & Simola (toim.) Sosiaaliala uudistuu. Helsinki: Huoltaja-säätiö, 211–228.
• Jones L, McCoy E, Bates G, Bellis MA, Sumnall HR (2015) Understanding the alcohol harm paradox in order to focus the development of interventions. Alcohol Research UK. https://alcoholchange.org.uk/publication/understanding-the-alcohol-harm-paradox
• Kelly JF, Humphreys K, Ferri M (2020) Alcoholics Anonymous and other 12-step programs for alcohol use disorder. Cochrane Database of Systematic Reviews, CD012880.
• Kantelu oikeuskanslerille STEA-avustusten kriteereistä. STT Info 2026. https://www.sttinfo.fi/files/69821237/72142823/416043/fi
• Liikenneturva: Henkilövahingot rattijuopumustapauksissa. https://www.liikenneturva.fi/tutkimukset/rattijuopumus-tilastot/
• McLellan AT, Lewis DC, O’Brien CP, Kleber HD (2000) Drug Dependence, a Chronic Medical Illness. JAMA 284:1689–1695.
• Mäkelä P, Herttua K, Martikainen P (2015) The socioeconomic differences in alcohol-related harm and the effects of alcohol prices on them: a summary of evidence from Finland. Alcohol and Alcoholism 50(6):661–669. https://doi.org/10.1093/alcalc/agv068
• Pohjois-Karjala-projekti: Sydänliitto, Pohjois-Karjalasta mallia maailmalle. https://www.mynewsdesk.com/fi/sydan/news/pohjois-karjalasta-mallia-maailmalle-108887
• Rautiainen, Elina (2021) Health service use, care costs, and associated care outcomes of patients with alcohol use disorder in North Karelia, Finland: A register-based study. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Dissertations in Health Sciences 606.
• Satka, Mirja (2020) Sosiaalialan tietokäytäntöjen ensimmäinen modernisoitumisvaihe. Teoksessa Sosiaaliala uudistuu. Helsinki: Huoltaja-säätiö, 15–36. https://www.huoltaja-saatio.fi/wp-content/uploads/2020/12/SU-ia.pdf
• Tarnanen K, Alho H, Komulainen J (2018) Huumeongelmat. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto. https://www.terveyskirjasto.fi/khp00056
• Tilastokeskus: Tieliikenneonnettomuuksissa kuolleet 2021–2025 (2025 ennakko).
• THL (2026) Huumemyrkytyskuolemat lisääntyivät, alkoholimyrkytyksiin kuolleiden määrä väheni edelleen. https://thl.fi/-/tilasto-huumemyrkytyskuolemat-lisaantyivat-alkoholimyrkytyksiin-kuolleiden-maara-vaheni-edelleen
• Tilastokeskus (2026) Kuolleisuus väheni vuonna 2025 verenkiertoelinten sairauksiin ja kasvaimiin. https://stat.fi/fi/julkaisu/cmfzazrvn2qqe07ulrhsr1tds
• Tilastokeskus (2025) Kuolleisuus väheni kaikissa suurimmissa kuolemansyyryhmissä vuonna 2024. https://stat.fi/fi/julkaisu/cm1hpml422cs407w5gxletx47
• Tilastokeskus (2025) Huumekuolemat vähenivät vuonna 2024. https://stat.fi/fi/julkaisu/cme9ikd054sxb07vyyw9qyfyk
• Tilastokeskus: Kuolemansyyt 2024, päihtymyksen myötävaikuttamat tapaturmakuolemat.
• Valtioneuvosto: Liikenneturvallisuusstrategian päivitys käynnistyy, tavoitteena nolla liikennekuolemaa vuoteen 2050 mennessä. https://valtioneuvosto.fi/-/1410829/liikenneturvallisuusstrategian-paivitys-kaynnistyy-tavoitteena-nolla-liikennekuolemaa-vuoteen-2050-mennessa
• Vanjusov, Heidi (2022) Saatavilla, mutta ei saavutettavissa? Sosiaalioikeudellinen tutkimus päihdepalveluihin pääsystä. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Dissertations in Social Sciences and Business Studies 281.
• Verkkouutiset: Vuonna 1972 tieliikenteessä kuoli 1156 ihmistä. https://www.verkkouutiset.fi/a/vuonna-1972-tieliikenteessa-kuoli-1156-ihmista-viime-vuonna-173/
• Verkkouutiset 29.10.2026: Huumeisiin kuoli 333 ihmistä. https://www.verkkouutiset.fi/a/synkka-ennatys-huumeisiin-kuoli-333-ihmista/
• World Health Organization (2024) Global Status Report on Alcohol and Health and Treatment of Substance Use Disorders.
• World Health Organization (2024) Report on the attainment of Sustainable Development Goal 3.5.2.
• Yle 29.10.2026: Huumekuolemien määrä nousi ennätystasolle. https://yle.fi/a/74-20253955