Mietteitä alkoholistin kesälomasta.

Lukiessani somesta ystävieni mukavista lomapäivityksistä, ja itse lomalla ollessani, inspiroidun kirjoittamaan yhdestä omasta kokemuksestani. FB Ystävieni keskuudessa on useampia juovia alkoholisteja (joista olen tietoinen), ja kuten itsekin aikoinaan tein, antavat he myös aivan eri kuvan ihanasta lomanvietostaan, kuin jos vaikkaapa asiaa kysyttäisiin heidän lapsiltaan tai puolisoiltaan.
Kivoja auringonlaskukuvia jossa viinilasi luo tunnelmaa. Se ei kuitenkaan aina ole niin auvoisaa.
Seuraavassa kerron siitä, miten päihde nousee hierarkiassa ja menee lopuksi kaiken muun paitsi hengityksen edelle.

Koin olevani erinomainen isä. Suurimman osan aikaa olinkin sitä varmasti, mutta päihderiippuvuuteni edetessä lopuvaiheeseen, ettei minusta ollut enää vastuulliseksi vanhemmaksi.
Vuosia sitten olin keskellä pahaa huoltajuusriitaa, ja sain nähdä toista poikaani aika satunnaisesti. Olin tilanteesta hyvin ahdistunut, kukapa ei olisi. Kun lapsi oli minulla, oli turvaverkkoni kunnossa: Puolisoni tai äitini auttoivat, jos en itse ollut lapsenhoitoon kykeneväinen. Lapsi tosin oli niin harvoin luonani, että jopa minä kykenin olla lähes aina juomatta sen yhden illan, kun sain pojan itselleni.

Koittaa kesä, ja onnistun järjestämään asiat niin, että saan pojan itselleni pitkäksi viikonlopuksi. Se tuntui mahtavalta. Sitä hetkeä olin odottanut, saada viettää useamman päivän yhdessä pienokaisen kanssa. Ensimmäistä kertaa koskaan!
Torstain lähestyessä suunnittelimme vanhimman poikani kanssa, silloin alakoulun alimmilla luokilla käyvää, mitä kaikkea kivaa tekisimme mökillä. Mukaan tulisi kroketti, mölkky, herkkuja, lautapelejä, dvd-filmejä ja tietysti lapsen matkasänky, jolle ei ollut ollut käyttöä vuosikausiin. Osa lomallelähdön viehätyksesä oli fiilistely, olihan tätä hetkeä myös odottanut isoveikka.
Pääsemme perille vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen. Sää oli mitä upein, paikka herätti paljon tunteita, olinhan itse viettänyt siellä paljon aikaa lapsuudessani. Kesämökki oli rakennettu ennen tiukkoja säädöksiä, se on käytännössä kiinni vedessä, ja ranta on erittäin äkkijyrkkä. Olin kantanut tästä rannan jyrkkyydestä etukäteen huolta niin, että kahdeksanvuotiaalle vanhimmalle lapselleni olin painottanut moneen otteeseen, että rannan lähellä ei saa leikkiä. Ikäänkuin tietoisena siitä mitä tuleman pitää, ja siirtämällä alkoholistivanhempana (ymmärtämättä) vastuuta lapselle. Vanhin lapsi oli nuoresta iästään huolimatta erinomainen uimari, hän ui jo vuotta aikaisemmin yli kilometrin, joten häneen pystyi luottamaan.

Laitoimme mökin kuntoon, söimme ja leikimme, isä, esikoinen, ja parikesäinen kuopus. Illalla lauleskelin pojille iltalaulun, ja uni tuli heti. Meri-ilma väsyttää taianomaisesti.

Olin pakannut matkaan paljon viinaksia, ajatellen että jätän ne sinne valmiiksi varsinaiselle lomakaudelle. Ettei sitten tarvitse raahata niin paljon mukanaan, tai oikeastaan nyky-ymmärryksellä, ne pystyi piilottamaan sinne valmiiksi, ettei vaimo ihmettelisi ja mäkättäisi seuraavalla mökkireissulla paljonko oikein viinaa ostan matkaan.
Auringonlasku, lapset nukkuvat sikeästi yläkerrassa, ihana kesäilta. Siihen sopisi aivan upeasti lasillinen kylmää valkkaria! Ja vaikka olin päättänyt etten juo tällä reissulla, oli tonkka jostain syystä ihan vain varmuuden vuoksi laitettu pakkaseen viilentymään.
Aaaaaaah......siitä se lähti! Ensipuraisu. Se yksi lasi viiniä jolla jokainen hyvä vanhempi saa itsensä palkita näinkin rankan päivän päätteeksi. Tai oikeastaan viikon päätteeksi, olinhan ollut juomatta edeltävästä viikonlopusta! Ja koska olin ollut juomatta jo niin pitkään, niin voisinhan minä ottaa varmaan parikin lasia. Iso mies ja hyvä sietokyky, olenhan minä ennenkin ollut lasten kanssa vähän kankkusessa. Taisinpa laittaa vielä jonkun somepäivityksen jossa läppäri näkyy, että viimeisiä työjuttuja tässä hoitelen, viinilasi siinä vieressä kaunistaen maisemaa. Töissä en ollut käynyt enää vuosiin, en ollut siihen kykeneväinen. Kuitenkin annoin kuvan itsestäni, kuinka hyvin asiat ovat.
Vaimoni ei näistä päivityksistä koskaan tykännyt. Se on muuten aika hyvä merkki siitä, että asiat eivät ole enää hyvin, jos puoliso ei diggaa jutuista...eikä hän diggaa, koska tietää totuuden.

Toinen lasi muuttui kolmanneksi, neljänneksi, joka kerta keksin jonkun uuden selityksen valehdellen itselleni, kuinka minulla on kaikki hallinnassa, ja miksi voin sen seuraavan lasin juoda. Ennen pitkää känni nousi, ja silloin olin jo ihan oikeutettu vetämään perseet, saatana mikä huoltoriita meneillään, oma akkakaan ei suostunut tulla mukaan mökille (olin tietty halunnut mukaan lastenhoitajan), vittu sekään ei pidä mun päivityksistä edes, kuka meillä hoitaa elannon perheelle HÄH; juomiseni syy oli kaikissa muissa. Vaivuin siihen syyttävään, itsesääliseen narsistiseen känniin, minne jokainen alkoholisti menee AINA. Juomisen syy on aina muissa. Vika on aina muissa. Ja siksi saa juoda. Tosiasiassa juomisen syy on päihderiippuvuus. Syiden määrät vain lisääntyvät heikentyneen tai täysin menetetyn kontrollin myötä. Häpeä kontrollin menettämisestä tekee alkoholistista narsistisen.
Seuraavana aamuna mökillä ei ollutkaan enää se vastuullinen ja huolehtiva isä, joka oli odottanut tätä hetkeä ikuisuuden, keittämässä lapsilleen aamupuuroa. Hän makasi kuorsaten känniuntaan, oli dokannut aamuun asti. Puoliltapäivin esikoinen uskaltautui katsomaan ensimmäisen kerran alakertaan, missä kunnossa olin. Nyt iskälle oli valitettavasti tullut vatsatauti, ja hän joutuisi huolehtimaan pikkuveljestään. Niissä illalla syödykssä makkaroissa taisi olla jotain pilalla.
Koko päivä meni siinä, että annoin ’vatsatautisena’ sohvalta ohjeita esikoiselleni. Muistan erinomaisesti, kuinka kykenin tunnin välein täysin koomassa tulla ulos terassille polttamaan tupakan, kömpiäkseni takaisin sohvalle.
Kellon ollessa yli kahdeksan illalla, olin jo sellaisessa kunnossa, ja morkkis aivan karmea, että ehdotin pojille josko menisimme 15km päässä sijaitsevaan lähikauppaan ostamaan jätskit, ennen kaupan sulkeutumista. Jäätelö tekee hyvää ja rauhoittaa vatsatautisen vatsan. Ehdimme sinne ennen yhdeksää illalla. Ajokunnostani en menisi lupaamaan että olisi viralliset promillerajat alittuneet, mutta sekin asia on merkityksetöntä päihdesairauden edetessä.
Omassa mielessäni kuittasin kaiken yksillä jäätelöillä. Olin täysin kyvytön ymmärtämään, kuinka olin matkalla sairastuttamaan jo vanhimman lapseni, joka alkoi jo huolehtimaan isästään. Samalla tavalla kuin itse olin saanut huolehtia omasta alkoholisti-isästäni.

Tarinani ei ole millään lailla tavaton. Kymmenettuhannet lapset saavat tänäkin kesänä kokea vastaavaa. Alkoholismin yksi määritelmistä on, että se kerta kun ei todellakaan pitäisi juoda, juo. Olin odottanut tätä mökkireissua pitkään, tai ylipäätään saada olla useamman päivän lapseni kanssa, ja ryyppäsin. Minulla ei ollut enää kontrollia juomisestani.

Luen usein eri foorumeilta, kuinka kauhistellaan miten ei edes pieni avuton lapsi saa kääntämään korkkia kiinni. Kukaan ei saa. Alkoholisti ei voi olla kohtuukäyttäjä, vaikka hän kuinka sitä toivoisi itse. Minä ajattelin tuolla mökillä aidosti ottavani vain lasillisen viiniä. Koska olin menettänyt jo kontrollin päihteen käytöstäni, en kyennyt pysäyttämään sitä yhteen lasiin. Se on mahdotonta riippuvaiselle.
Onneksi olen saanut itselleni toiminutta Minnesotamallista päihdehoitoa. Olen ollut lukuisia kertoja vain lapsien kanssa mökillä, ulkomailla, ja lapsieni vanhemmat eivät ole huolestuneita siitä, juonko minä lapsien kanssa. Olen saanut vielä yhden lapsenkin lisää, onneksi.
Alkoholismi on sairaus josta voi toipua, muttei parantua. Ainoa keino on että päihde jää pois kokonaan. Poisjättämiseen tarvitaan kuitenkin apua, siihen ei alkoholisti itse pysty.

Christer Schoultz