Juuri tänään tuli vuosi siitä kun astuin sisään hoitolaitoksen ovesta. Pelokkaana, epäilevänä ja totaalisen hajalla. Kuukauden psykiatrisen osastojakson aikana olin saanut voimaa sen verran että jaksoin kulkea hoitoon. Siellä minut toivotettiin tervetulleeksi kotiin ❤️

Tästä lähti helvetin kipeä mutta opettavainen tie sille että sain rakentaa elämälleni uuden pohjan. Valoisan, rehellisen ja ennenkaikkea pelaamattoman tien. Tämä vuosi on opettanut minulle enemmän kuin koko elämäni muut vuodet.

Peliriippuvuus vei melkein henkeni

Peliriippuvuus oli viedä minulta hengen. Tuo piru päässäni muutti todellista persoonaani, kadotti tunne-elämäni ja sai minut tekemään todella pahoja asioita joita en voi itsekään hyväksyä. Se vaikutti ihan jokaiseen osa-alueeseen minun elämässäni ja ajoi minut tilanteeseen jossa en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin itsemurhan. Ennen hoitoon pääsyä heräsin sairaalasta vihaisena ja pettyneenä, olin jälleen epäonnistunut. Elin täysin valheellisessa maailmassa, uskoen myös itse omiin valheisiin. Sairauden pakonomaisuus johti minut täydellisen tuhon tielle. Vuosia kestänyt unettomuus ja syömättömyys sekä häpeä, syyllisyys ja jatkuva ahdistus oli vienyt fyysisenkin olemuksen silminnähden huonoksi.

Sairauteni ja tekojeni vuoksi myös menetin todella paljon. Äärettömän rakkaan työni, ystävyyssuhteita ja luottamuksen. Aiheutin itselleni tuomiot sekä velkahelvetin. Mutta joskus pitää käydä todella pohjalla löytääkseen jotain arvokkaampaa.

Tämän vuoden aikana olen saanut 100 % sairauskäsityksen riippuvuussairaudesta joka minulla on. Repinyt auki kaikki haavat joita olen elämäni varrella mukaani saanut. Etsinyt syitä ja seurauksia omalle käyttäytymiselle. Lukenut punaista kirjaa lähes päivittäin, peilannut tekstejä itseeni ja ihmetellyt kuinka kirjan tekstit ovat osa minua. Ennenkaikkea elänyt päivän kerrallaan.

En todella ole ylpeä siitä miten paljon pahaa olen läheisilleni ja muillekin aiheuttanut oman sairauteni vuoksi mutta olen ylpeä siitä kuinka paljon tämä vuosi on minulle antanut ja kasvattanut. Tulen olemaan peliriippuvainen koko loppuelämäni mutta toipuvana ja pelaamattomana voin elää aivan laadukasta ja ennenkaikkea rehellistä elämää. Kuoleman toivo on kääntynyt kuoleman peloksi ja olen kiitollinen jokaisesta pelaamattomasta päivästä. En häpeä myöntää sitä että minulla on krooninen sairaus.

Uusi mahdollisuus

Äärettömän Kiitollinen olen myös läheisilleni ja niille ystäville jotka ovat antaneet minulle toisen mahdollisuuden ja tukeneet minua toipumisen matkalla. Kiitollinen siitä että olen saanut olla aidosti läsnä perheelleni ja läheisilleni. Unohtamatta tietenkään kaltaisiani jotka ovat korvaamattomia tämän sairauden hoidossa. Vertaistuki on minulle Korkeampi Voima jonka avulla olen eteenpäin päässyt. Yksin tästä ei olisi selvinnyt. Äärettömän Kiitollinen Pelirajat'on ohjaajille ja ryhmälle josta sain ensimmäisen kontaktin vertaistukeen. Suuri kiitos kuuluu myös muille hoitaville tahoille ja ennekaikkea terapeutilleni joka on kulkenut matkaa kanssani. Nöyrin Kiitos laitokselle, joka ohjaajineen opetti ja ohjasi minua ymmärtämään sairauttani ja opettelemaan elämää juuri tämän sairauden kanssa. Tätä kiitollisuutta ei pysty edes sanoin kuvailemaan.

Tästä on hyvä jatkaa omaa toipuvan elämää ja olla myös tukena toisille toipuville. Minulle ei ole väliä kuinka ihmiset tuomitsevat tai mitä minusta ajatellaan, riittää kun läheisimmät ja itse tiedän ja ymmärrän sairauteni. Haluan myös painottaa että kukaan ei valitse itselleen tällaista sairautta. Tulevaisuuteen kuuluu kokemusasiantuntijakoulutus sekä vertaistyö ja haaveeni on myös joskus tehdä tuloksellista sekä sairauskäsitteellistä työtä riippuvuussairaiden parissa.

Lue lisää peliriippuvuuden hoidosta