Kantamo Oy yhteistyöhön A- klinikka Oy:n Lahden yksikön kanssa

Kantamo Oy aloittaa yhteistyön A-klinikka Oy:n Lahden vieroitushoitoyksikön kanssa. Yhteistyö
mahdollistaa, että ihmiset saavat helpommin juuri itselle tehokkaimman hoitokokonaisuuden.

Yhteistyön myötä asiakkaat voivat jatkaa A-klinikka Oy:n vieroitushoidosta suoraan Kantamo Oy:n Minnesota-malliseen kuntouttavaan päihdehoitoon. Lisäksi yhteistyön myötä Kantamo Oy:n hoito on mahdollista aloittaa A-klinikka Oy:n vieroitushoitojaksolla. Jakson tarpeellisuus arvioidaan yksilöllisesti potilaan tarpeiden mukaan.

Yhteistyön myötä on myös mahdollista palvella kuntien tarpeita aiempaa paremmin ja tarjota aina yksittäisen kuntalaisen tilanteeseen tehokkainta hoitoa. 

Kantamo Oy auttaa vuosittain n. 150 päihderiippuvaista pääsemään eroon päihteistä. Potilaat tulevat valtakunnallisesti kaikkialta Suomesta. Kantamon hoitoon tullaan kuntien ja kaupunkien maksusitoumuksilla, itse hakeutuvina sekä työnantajien ohjaamina. Lisäksi Kantamossa on tarjolla hoitoa päihderiippuvaisten läheisille. 

Kantamon päihdehoidon tavoitteena on päihteettömyys ja siihen kuuluu:

  • Perushoito 28-35 vrk hoitokeskuksessa Kärkölässä alle 1h päässä pk-seudulta
  • Läheisviikonloppu
  • Jatkohoito kerran viikossa 11 kuukautta
  • Intervallijaksot tarvittaessa

”Vieroitushoito on loistava tilaisuus, mistä jatkaa päihdekuntoutukseen. Olemme iloisia, että se on nyt aiempaa helpompaa kaikille apua tarvitseville. Osa potilaistamme myös hyötyy siitä, että Kantamon kuntoutus alkaa vieroitushoitojaksolla, jolloin kuntoutuksessa huomio ei kiinnity liikaa fyysisiin vieroitusoireisiin”, sanoo Kantamo Oy:n johtava päihdeterapeutti.

Lisätietoja:


Mika Muukkonen, johtava päihdeterapeutti, mika.muukkonen@kantamo.fi0404873577

Johtaja Timo Väisänen, ​A-klinikka Oy, timo.vaisanen@a-klinikka.fi, p. 040 055 6600

www.kantamo.fi
www.a-klinikka.fi

Kenen päihteidenkäytöstä olet huolestunut?

Evästeasetukset
Kantamo

Käytämme sivuillamme evästeitä parhaimman käyttäjäkokemuksen varmistamiseksi.

Käytämme sivustolla evästeitä mahdollistaaksemme turvallisen, tehokkaan ja käyttäjäystävällisen kokemuksen. Halutessasi voit tällä sivulla muuttaa omia evästeasetuksiasi ja estää joitain evästeitä. Huomioithan kuitenkin, että evästeiden rajoittaminen voi rajoittaa sivuston käyttöä ja verkossa tarjottavia palveluita.

Pakolliset evästeet

Pakolliset evästeet ovat sivuston toimivuuteen välittömästi liittyviä evästeitä.

Tilastointi ja käytön seuranta

Käytämme tilastointiin ja käytön seurantaan seuraavia palveluita, jotka asettavat selaimellesi evästeitä:

Google Analytics