Suomessa on vietetty Tipaton tammikuu -kampanjaa vuodesta 1942 lähtien. Tavalliselle ihmiselle, jonka elämää alkoholin käyttö ei hallitse, voi tipaton tammikuu olla terveellinen ja puhdistava kokemus. Suomessa arvioidaan kuitenkin olevan noin 400 000 päihderiippuvaista. Kantamon päihdeterapeutti kertoo kolme tärkeintä syytä, miksi tipaton tammikuu ei sovi päihderiippuvaiselle.

Raittiin kuukauden konsepti on kansanterveydellisestä näkökulmasta loistava, sillä kaikki juomaton viina on aina hyvästä. Ihan kaikille tipaton ei kuitenkaan toimi.

”Tipaton toimii hyvin sellaisille ihmisille, jotka eivät ole päihderiippuvaisia. Päihderiippuvainenkin voi lähteä mukaan tipattomaan tammikuuhun muiden painostuksesta ja todistellakseen, että hän voi olla juomatta. Tämä on kuitenkin väärä lähtökohta, eikä tipattoman viettäminen silloin tehoa. Jos olet tipattomalla tammikuulla jonkun muun kuin itsesi tahdosta, tarvitset apua”, kertoo Kantamon päihdeterapeutti.

1.Tipaton tammikuu luo päihderiippuvaiselle harhan hänen päihteiden käytöstään.

Vaikka päihderiippuvainen pystyisi olemaan kuukauden juomatta, saavutus vääntyy mielen sisällä tarkoittamaan sitä, että juominen on kontrollissa. Lopettamaan pystyy heti kun haluaa, sehän tuli juuri todistettua. Tipattomasta tulee päihderiippuvaiselle keppihevonen, jonka selästä on helppo jatkaa elämää vanhoilla juomatottumuksilla.

2. Ongelmat eivät poistu ja arki ei muutu, vaikka viinaa ei juoda.

Jos päihderiippuvainen ja hänen läheisensä eivät muuta arkeaan muuten kuin juomisen lopettamisella, he huomaavat pian, etteivät ongelmat ole kadonneet minnekään. Alkoholi lähtee, mutta ongelmat työpaikalla ja kotona pysyvät. Viinaa ei oteta, mutta elämänlaatu ei paranekaan. Tästä seuraa vaarallinen ja surullinen päättelykehä. Todistin, että voin olla juomatta, mutta mikään ei muuttunut. Voin yhä pahoin. Ongelmien syy en siis ole minä tai alkoholin juominen. Syy ovat ihmiset ja asiat ympärilläni. Päihderiippuvaista tipaton tammikuu ei auta, vaan se voi päinvastoin johtaa pahan olon lisääntymiseen.

3. Oikeutus juoda loppuvuosi

Kuukauden juomattomuus on saavutus, josta päihderiippuvainen tahtoo palkita itsensä – juomalla. Tuo palkinto saattaa siintää silmissä jo kuukauden alusta lähtien ja ehkä olla se ainoa keino, jonka turvin tipattoman jaksaa viettää. Tämä on hyvin selkeä osoitus siitä, että päihde ohjaa elämää. Tipaton tammikuu ei ole riippuvaiselle raitistumisen apukeino, vaan syy ja oikeutus juoda myöhemmin enemmän.

Lisätiedot:

Ota yhteyttä, me autamme. puh. 09 3611 9880

Kantamo on päihdehoitoon erikoistunut yritys, joka tarjoaa Minnesota-mallin mukaista hoitoa. Yrityksen päihdehoitokeskus sijaitsee Kärkölässä, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. www.kantamo.fi