Mistä tunnistat päihderiippuvaisen?

 In Ajankohtaista

Noin joka kymmenes suomalainen on päihderiippuvainen. Suurelle yleisölle mielikuva alkoholistista on kadunvarressa istuva rappiojuoppo, mutta tämä ei ole totuus. Noin 80% päihderiippuvaisista on työelämässä ja elää niin sanotusti ”normaalia elämää”. Alkoholismiin ja päihderiippuvuuteen liittyy kuitenkin tiettyjä, tunnistettavia käyttäytymismalleja.

Arki on suorittamista

Päihderiippuvaisen elämä kulkee päihdetapahtumasta päihdetapahtumaan. Kaikki muu siinä välissä on suorittamista: työt, harrastukset ja perhe-elämä ovat harmaata massaa. Vasta kun perjantaina pääsee töiden jälkeen kotiin ja korkkaa ensimmäisen, palaavat värit elämään ja olo on iloinen ja positiivinen.

Näitä ”onnen hetkiä” odotetaan ja ne muodostuvat riippuvaiselle yhä tärkeämmiksi. Niiden määrä myös lisääntyy. Yleinen merkki päihderiippuvuudesta onkin, että kaikkiin vapaa-ajan tapahtumiin, joihin ei olisi pakko liittää alkoholia, alkaa liittyä alkoholi. Esimerkiksi saunaan ei voi enää mennä ilman kaljaa, ja jos syödään pihviä, on ruokajuomaksi pakko saada viiniä.

Juomistapahtumat ovat viikon pelastus ja palkinto siitä, että on jaksanut taas raataa hetken aikaa. Siispä päihderiippuvainen pitääkin huolen siitä, että viinaa varataan riittävästi. Ja riittävästi tarkoittaa sitä, että se ei varmasti lopu kesken. Kaikilla päihderiippuvaisilla juominen ei muutu ryyppyputkiksi, mutta kaikilla eteen tulee tilanteita, joissa seuraavana päivänä olisi tärkeää menoa, mutta baarissa istutaan silti pilkkuun asti.

Näitä pieniä ylilyöntejä alkaa tapahtua yhä useammin ja useammin. Tärkeät asiat, kuten syntymäpäivät ja lääkärinajat jäävät välistä. Töihin mennään krapulassa. Alkoholi ajaa kaiken muun edelle. Tämäkin tapahtuu portaittain: ensin juominen ryöstää riippuvaisen omasta ajasta, sitten perheen ajasta ja yöunista, sitten harrastuksista ja lopulta töistä.

Syyllisyyttä ja häpeää

Kun päihderiippuvuus etenee, alkaa päihteen käyttöön liittyä enenevissä määrin syyllisyyttä ja häpeää. Tämä johtaa epärehellisyyteen juomisesta puhuttaessa. Asioita jätetään kertomatta ja omaa juomista vähätellään, vaikka ”todisteet” olisivatkin nenän edessä. Kun kotona kuulustellaan, että paljonko tuli eilen juotua, päihderiippuvainen vakuuttaa väen vänkään ottaneensa vain pari – vaikka viina löyhkää ja kädet tärisevät.

Vähitellen näitä keskusteluita aletaan vältellä. Päihderiippuvainen ei kestä kuulla puhetta omasta juomisestaan. Syyllisyyden ja häpeän seuralaiseksi saapuu myös pelko siitä, että jää kiinni ja muut saavat tietää, kuinka paljon sitä alkoholia todellisuudessa kuluukaan. Mutta kaikkein eniten pelottaa, että he vievät viinat pois.

Syyllisyys ja häpeä aiheuttavat ärtymystä ja pinna on kireällä. Pelko kiinni jäämisestä on niin suuri, että päihderiippuvainen alkaa vältellä sosiaalisia tilanteita. Jos suunnitteilla on esimerkiksi ollut käydä anoppilassa kylässä, saattaa päihderiippuvainen kehitellä ennen lähtöä riidan täysin tyhjästä. Lopulta reissu perutaan ja päihderiippuvainen huokaisee helpotuksesta, kun ei joutunut anopin kahvipöytään keskustelemaan juomisesta.

Samalla tavoin päihderiippuvainen alkaa vältellä myös näyttäytymistä krapulassa, peläten että se johtaisi alkoholin puheeksi ottamiseen. Häpeä, syyllisyys ja pelko alkavat rajoittaa normaalia sosiaalista kanssakäymistä. Tätä ei tapahdu riskikuluttajalle, vaan taustalla on aina päihderiippuvuus.

Kuin eri ihminen

Selvä merkki päihderiippuvuudesta on, että ihmisen käytös muuttuu, jos hän ei saakaan viinaa. Päihderiippuvainen suunnittelee juomistaan hyvin tarkasti: hän on aikatauluttanut elämänsä juomistapahtumasta juomistapahtumaan. Ainoastaan ajatus päivän päätteeksi korkattavasta pullosta auttaa suoriutumaan arjesta.

Ongelmat alkavat, kun juomistapahtuman tielle tulee jotakin suunnittelematonta. Puoliso soittaa, että työpäivän jälkeen pitääkin lähteä käymään kaupoilla. Päihderiippuvainen oli laskenut töissä tunteja siihen, että pääsee juomaan. Ennen puhelua vapauttava huikka oli kolmen vartin päässä; nyt kauppareissun myötä ryyppy siirtyy ainakin tunnilla eteenpäin. Tämä ahdistaa päihderiippuvaista hirvittävästi, ja paha olo purkautuu läheiseen vihaisuutena ja inhottavana käytöksenä.

Läheinen ei luonnollisesti voi ymmärtää, miksi puhelimeen vastatessa normaalilta kuulostanut puoliso onkin marketissa kylmä ja tiuskiva. Läheinen on kuitenkin tiedostamattaan tullut päihderiippuvaisen ja alkoholin väliin. Ja se on alkoholi, joka on riippuvaisen arvojärjestyksessä ensimmäisenä, kaikki muu tulee sen jälkeen.

Totuus satuttaa

Edellä mainitut tilanteet ovat selviä merkkejä päihderiippuvuudesta. Ne ovat helposti tunnistettavissa, mutta kysymys on siitä, että halutaanko niitä tunnistaa. Päihderiippuvainen on itse sokea omalle käytökselleen. Kyvyttömyys oman tilanteen näkemiseen on osa sairautta. Puuttuva todellisuudentaju ulottuu myös läheisiin.

Läheiset tunnistavat nämä merkit alitajuisesti, mutta eivät halua nähdä asioita, jotka pitäisi nähdä. Tiedostetaan, että jokin on pielessä, mutta ei uskalleta kysyä oikeita kysymyksiä, sillä vastaus pelottaa. Totuus pelottaa. Ihmiset haluavat lähtökohtaisesti olettaa aina parasta toisesta ihmisestä. Siksi kynnys ongelman tunnustamiseen on korkea.

Moni läheinen tekeekin tiedostamattoman tietoisen päätöksen antaa läheiselle luvan juoda, vaikka alkoholi aiheuttaa selvästi ongelmia perheessä. Kuten riippuvainenkin, myös läheinen keksii selityksiä juomiselle. Sillä on raskasta töissä, sillä on ollut raskasta hoitaa lapsia, saa kai se nyt pari olutta ottaa?

Silmien ummistaminen ongelmilta johtaa yhä suurempien ja suurempien ylilyöntien sallimiseen. Moniko läheinen on päästänyt puolisonsa auton rattiin ja lapset kyytiin, vaikka tietää, että puolisolla on varmasti promilleja veressä?

Avun hakeminen vaatii uskallusta

Jos tämän kirjoituksen tilanteet kuulostavat tutuilta – joko oman tai läheisesi kohdalla – on mahdollista, että kyseessä on ongelma, jota ei olla tunnustettu. Yleensä apua haetaan vasta päihderiippuvuuden loppuvaiheessa, kun tilanne kotona on niin raju, ettei sen keskellä kerta kaikkiaan pysty enää olemaan. Yhteyden ottaminen on vaikeaa, sillä ongelmista tulee totta, kun ne myönnetään ääneen. Omasta puolisosta ei haluta tehdä juoppoa.

Mikäli tahdot puhua omasta tilanteestasi ja kysyä lisää, voit soittaa Kantamolle luottamuksellisesti. Ongelman tunnustaminen ja hoitoon kirjautuminen on valtavan suuri ja hankala, mutta lopulta aina oikea päätös.