Toipumiskertomus: Maria, 25 vuotta

Ensimmäiset päihdekokeiluni tapahtuivat hyvin nuorena, noin 12-vuotiaana. Monet muutkin maistelivat ensimmäisiä siidereitään samanikäisenä, mutta minun kohdallani juominen alkoi hyvin nopeasti hallitsemaan elämää.

En koskaan halunnut tieten tahtoen tulla alkoholistiksi, koska olin nähnyt lähipiirissäni juomisen ikäviä seurauksia. Minun kohdallani näin vain kävi.

Teinivuosina aloin elää viikonlopuille, jotka olivat hyvin kosteita. Muutuin vähitellen häiriköksi, jonka koulu alkoi kärsiä. Lintsailin tunneilta, ja joskus menin jopa kouluun juoneena. Samaan aikaan aloin saamaan juomisen lisääntymisen myötä paniikkikohtauksia.

Sain kahlattua peruskouluni läpi, mutta ammattikouluni jäi kesken samoista syistä. Läheiseni olivat huolissaan ja yrittivät kaikin keinoin saada ryhtiä elämääni järjestämällä töitä ja huolehtimalla monista asioistani. Parisuhteeni olivat hyvin sekavia, muutama täyspäinen kumppani jätti minut juomiseni takia. Toisaalta monet suhteistani olivat varsin sairaita molemmin puolin. Missään ihmissuhteessa en kyennyt paljastamaan sisintäni.

Tunsin, etten hallitse elämääni. Vaikka haalin ympärilleni ihmisiä, monesti baareista, tunsin olevani varsin yksinäinen. Olin todella hukassa itseni kanssa. En tiennyt edes, kuka olin.

Pahan oloni myötä hain huomiota monilla keinoilla. Puhuin itsetuhoisesti läheisilleni, uhkailin itsemurhalla ja joskus jopa sellaista yritinkin.

Hoito

Tiedon hoidosta sain läheisteni kautta. Olin lopulta elämääni niin väsynyt, että halusin apua. Hoidossa tunsin, että minut hyväksytään. Alussa ensisijaisesti kuuntelin pidemmällä hoidossa olevia. He puhuivat itsestään, mutta samalla tuntui, kuin he olisivat puhuneet minun elämästäni.

Minun oli matkan varrella ollut vaikea luottaa toisiin ihmisiin, mutta hoidossa ilmapiiri oli sellainen, että kykenin luottamaan henkilökuntaan ja toisiin potilaisiin. Sain puhuttua rehellisesti ja avoimesti kipeimmätkin asiat ja silti minut hyväksyttiin. Tai oikeastaan sen takia minut hyväksyttiin.

Läheisviikonlopussa kuulin, kuinka läheiseni olivat olleet minusta huolissaan. Äitini oli usein valvonut öitä miettien oman tyttärensä hautajaisia. Olin juovana aikanani katkerana miettinyt, että olen yksinäinen ja ettei kukaan välitä. Ymmärsin läheisviikonlopussa, että lähelläni oli aina ollut välittäviä ihmisiä, heidän auttamisyrityksensä olivat vain sairauteni vuoksi tuntuneet hyökkäyksiltä.

Apua päihderiippuvuuteen saat soittamalla ilmaiseen päivystysnumeroomme. Soittaa voi nimettömästi ja luottamuksellisesti, aamusta iltaan joka päivä, 09 3611 9880.